torstai 28. joulukuuta 2017

Keinoja vähentää joulun hävikkiruuan määrää

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki..” Ehkä ei aina kunnon väki, mutta itse ruokaa on tavallisesti paljon, eli kunnolla. Aattona ja joulupäivänä laatikot, rosollit, kinkut, kalat sun muut menevät vielä kivuttomasti, mutta tapanina alkaa jo tökkiä. Mutta voi kauhistus! Ruokia on jäljellä vielä vaikka miten paljon! Mikään ei ole ikuista, ei siis myöskään ruuan säilyvyys. Hukkaruuan uhka alkaa siis kasvaa..

Jouluruoka tahtoo olla sellaista, että ihanteellisia määriä on vaikea arvioida. Joulupöydässä kun on vähän kaikkea, eikä mikään saisi loppua kesken. No, sitä ruokaahan sitten onkin runsain määrin! Jouluruoka on onneksi varsin monikäyttöistä, ja moneen suuntaan taipuvaa. Tässä muutamia, osa testattujakin keinoja joilla vähentää jouluruokaan liittyvää ruokahävikkiä.

Laatikot
Mitähän näistä saisi kun vain porkkanalaatikon koostumus mahdollistaisi muovailun? Toisaalta osan silmään porkkanalaatikosta muotoiltu minipatsas voi ylittää taiteellisen ymmärryskyvyn rajat (minun ainakin). Ei hätää, projektin voi jättää turvallisin mielin Kiasman hoiviin! Joululaatikoiden rippeet voi hyvin lisätä sämpylä -tai rieskataikinaan, jolloin leipomukseen tulee mukavaa vaihtelua!

En ole testannut, mutta uskon joululaatikoiden (erityisesti porkkanan, perunan ja bataatin) toimivan pannukakkutaikinassa, ja miksei myös lettutaikinassa.

Kinkku
Vaikka kyseinen joulupöydän päävieras ei ruokavaliooni kuulukaan, en näe syytä olla sitä mainitsematta. Ellen väärin muista, vuosia kinkun rippeitä on hyödynnettu hernekeitossa. Kuulostaa kieltämättä järkevältä! Jos joutilasta aikaa on, voi hernekeiton tehdä itse, mutta kasvisversiona. Näin potentiaaliset vegeilijät saavat itselleen sopivan annoksen, ja sekaanit voivat puolestaan tehdä päivän hyvin työn lisäämällä pannulla käristettyä kinkkua annokseensa. Näin kaikki ovat tyytyväisiä! Kasvishernekeiton ohje löytyy niinkin monimutkaisesta paikasta, kuin hernepussista. Siis pussin kyljestä, ei sisältä herneiden seasta.

Kuvahaun tulos haulle hernekeitto

Pyttipannu! Jäikö aatolta keitettyjä perunoita yli? Settihän on oikeastaan valmis. Pari sipulia silpuksi, pannulle kypsymään, ja mukaan peruna ja kinkun palaset. Koska tammikuuhun terveysbuumiin on vielä hetki aikaa, voi joukkoon varmaankin lisätä muutaman kananmunan.

Kinkkua voi (ymmärtääkseni) laittaa myös pizzaan täytteeksi, eli miksei myös uunissa paistettaviin lämpimiin voileipiin? Jos kotimaiset ruokalajit alkavat tulla korvista ulos, kinkku toimii varmasti myös pastassa carbonara -tyyliin, tai vaikkapa wokkiaineksena.

Muuten, saako tämä viimeiset 12 vuotta pesco-vegetaristina (lakto-ovo päälle) toiminut kirjoittaja parit lisäpisteet kinkun huomioimisesta ja ainakin yrityksestä keksiä ruokalajeja?

Rosolli
Nyt päästiin asiaan! Parempi kysyä mitä rosollista ei voisi tehdä. Kun pyttipannu tuli mainittua, rosollihan on loistava ”raaka-aine” pyttikseen, ja muuten hieman terveellisempään sellaiseen! Mukaan voi lisätä äsken mainitut kinkun jämät, mutta toisaalta myös tofua, nyhtökauraa tai vaikkapa soijarouhetta.

Kuvahaun tulos haulle rosolli

Rosolli toimii myös laatikkona, erityisesti jos mukaan lisää fetakuutioita.Tai kreikkalaistyyppistä salaattijuustoa. Myös sinihomejuusto ja vuohenjuusto sopivat mainiosti! Laatikkona rosollia tarvitaan tosin enemmän kuin pari desiä, mutta jos kyseistä salaatin ja lisukkeen välimuotoa on tullut hankittua reilummin, laatikko voi ollaa todella mukavaa vaihtelua.

Mitä muuta rosollista voisikaan tehdä? Vanukasta, drinkkejä, leipää, leivoksia, kastiketta, hilloa, suklaata, pikkuleipiä.. en tosin ole kokeillut yhtäkään näistä, enkä ole aikeissakaan kokeilla. Mutta sehän ei rajoita rosollin monikäyttöisyyttä?

Ekologinen ja taloudellinen hyöty
Tässäpä oli muutama idea hävikkiruuan vähentämiseksi. Mainittakoon vielä, että riisipuurosta voi tehdä riisivanukas lisäämällä kermaa, tai lisätä puuron jämät esimerkiksi pannukakkutaikinaan. Riisipuuro taitaa yleensä tosin mennä aika hyvin? Setsuurin hävittämisongelman olen ratkaissut siten, että jätän sen kammotuksen kauppaan, samoin konvehdit ja vihreät kuulat. Graavilohi taitaa myös kuulua niihin, joita harvemmin jää. Mutta jos tällaine ihme tapahtuu, lohelle saa säilyvyydessä hieman jatkoaikaa paistamalla. Jos oikein reilusti jää, perinteinen laatikko/kiusaus perunasta ja lohesta varmasti maistuu jouluruokien jälkeen!

Itse pidän hävikkiruuan vähentämistä tärkeänä, ja myönnän että inhoan ruuan heittämistä roskikseen. No, pilaantunut ruoka on asia erikseen. Ekologisen hyödyn ohella hävikkiruuan hyödyntämisessä on myös taloudellinen hyöty, ja sitä kautta joulun alla keventynyt lompakkokin saa hieman palautumisaikaa.


Miten te olette hyödyntäneet jouluruokien jämiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti