sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Kannattaako rikkaita kadehtia?

On lottovoitto syntyä Suomeen.” Tässä lause mitä en ole koskaan täysin ymmärtänyt. Kai tämä on hyvä maa, mutta ei mikään paratiisi. Toisaalta sellaista klassista utopistista valtiota lienee vaikea löytää, ainakin jos haluaa pysyä realismin rajojen sisällä. Miksi lottovoitto? Ehkä siksi, että Suomi on nk. hyvinvointivaltio, ainakin jonkin aikaa vielä. Täällä on jokaisella yhtäläiset mahdollisuudet käydä koulua, saada terveydenhoitoa, opiskella ammattiin ja tehdä työtä. Tosin työpaikkoja tahtoo olla aina hieman vähemmän suhteessa hakijoihin, mutta ketään ei kaiketi ole ennalta leimattu kelpaamattomaksi. Luulisin?

Rikkaita kritisoivat nuori kapinallinen..ainakin melkein
Teini-ikäisenä innostuin työväenaatteesta, mutta pintapuolisesti. Lähinnä siksi että halusin olla mukamas erilainen, kiihkeä, idealistinen, kapinallinen ja uniikki nuori. Valitettavasti maalliset hauskuudet kuten harrastukset taisivat laimentaa idealistista puoltani. Mutta minulla oli mielipiteitä, ja voimakkaita sellaisia. Taustamateriaalia en vain koskaan malttanut lukea. Kritisoin rikkaita ”porvareita”, ja halusin pitää työväen puolta. Tein tämän lähinnä suunsoiton merkeissä jos aiheesta satuttiin keskustelemaan.

Kuvahaun tulos haulle marge simpson rebell

Rikkaiden pitäisi luopua omaisuudestaan ja antaa köyhille. Köyhät, eli työläiset olivat ainoaa rehellistä kansaa maan päällä. En miettinyt miten hyvätuloinen eli rikas oli tullut rikkaaksi. Ehkä hän vain sai rahat jostain esimerkiksi perinnön kautta. Rikkaat olivat pahoja, itsekkäitä elitistejä, jotka vain loikoilivat nojatuoleissaan kallista sikaria poltellen. He elelevät omassa kullatussa kuplassaan, ja samaan aikaan muu maailma kärsii köyhyydessä. Olin siis yläasteikäinen tai lukion ekalla, enkä erityisen ahkera sanomalehtien tai muunkaan median hyödyntäjä. Lasketaanko teinilehdet laadukkaaksi tietolähteeksi? Hei, olin edelleenkin teini, ja aivokapasiteettini vasta kehitysasteella!

Ensimmäinen palkka: ”minä ansaitsin tämän rahan”
Menin ensimmäistä kertaa kesätöihin hävettävän myöhään. Omalla paikkakunnallani moni aloitti kesätyöt 16-vuotiaana, mutta itse olin jo 18-vuotias. No, ehkä tuo kaksi vuotta ei tee minusta huonoa ihmistä. Toki olin auttanut kotitöissä, siivonnut, laittanut ruokaa ja leikannut nurmikkoa. Ennen lukion toista luokkaa toteutin kahdeksan muun tytön kanssa kotipaikkani alikulkutunnelin maalausprojektin, mikä veikin suuren osan kesästä. Palkkaa emme saaneet, mutta kunta kustansi maalit. Olen tästä edelleenkin kiitollinen.

Mutta ensimmäinen kerta ”oikeissa” töissä oli tietenkin oma kokemuksensa, joskin lyhytkestoinen sellainen. Olin paikallisessa kesätapahtumassa pitämässä lasten puuhapöytää, eli auttelin mukuloita askartelemaan viirin. Ei sentään, tätä ennen pidin kerran viikossa kaverin kanssa näytelmäkerhoa paikallisen 4H-yhdistyksen alaisena!

Kuvahaun tulos haulle homer simpson first pay

No, kun ensimmäinen palkkakuitti tuli, kokemus oli huikea. Sain palkkaa tekemästäni työstä. Ajatus kuulostaa ehkä turhalta hehkuttaa näin, mutta minulle se oli hieno kokemus. Tässä todellakin opin, että itse tekemällä työtä voi ansaita palkkaa.

Putoaako raha vain jostain?
Vaikka voikin olla lottovoitto syntyä Suomeen, ne varsinaisen lottovoitot ovat harvinaisempia, etenkin päävoitot. En oikein usko, että Suomessa olisi suurtakaan määrää esimerkiksi perinnön voimin eläviä henkilöitä. Rikkaan puolison elättämiä kenties jossain määrin, mutta en uskalla tarkkoja prosentuaalisia arvioita heittää.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson money

Suuri osa lienee siis korkeapalkkaisen työn tekijöitä. Mikä näitä korkeapalkkaisia työpaikkoja yhdistää? Otetaanpa esimerkiksi juristi, tuomari, suuremman yrityksen johtaja ja vaikkapa hammaslääkäri. Ehkä hyvällä liikeidealla ja myyntitaidoilla voi pyörittää suurempaakin bisnestä, mutta aika monella johtalla lienee taustalla mm. kauppakorkean tutkinto. Haasteellinen korkeakoulututkinto yhdistää myös muita mainittuja ammatteja. Ehkä olen väärässä, mutta käsittääkseni oikeustieteelliseen tai vaikkapa hammaslääketieteelliseen ei vain ”mennä”, eikä tutkintoa suoriteta päivän kurssina. Lyhimmilläänkin tutkinnon suorittaminen vie useita vuosia.

Työskentely alkaa jo varhain
Hikari, hikari hikari!! Jokaisen kiitettävän koenumeron jälkeen jälkeen oppilas X saa kuunnella tuota hokemaa. No, ei jokainen, mutta osa. Oppilas X ei välttämättä opi lukematta, mutta hän haluaa saada hyviä arvosanoja. Yläasteella häntä alkaa houkutella johonkin tiettyyn oppiaineeseen suuntautunut lukio. Lukioon ei pääse kuka tahansa, siispä oppilas X näkee vaivaa saadakseen keskiarvonsa riittäväksi.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson high school

Oppilas X hyväksytään kyseiseen lukioon. Työmäärä lisääntyy, mutta oppilas X ei halua luovuttaa. Lukioaikana hänelle alkaa hahmottua mahdollisia toiveammatteja, ja toisena vuotena hän tietää minne hakea. Ylioppilaskirjoituksissa on panostettava jälleen tiettyihin oppiaineisiin. Koska pääsykoemateriaali julkaistaan myöhemmin, on kirjoituksiin hyvä valmistautua hyvissä ajoin. Kirjoitukset tulevat, ja oppilas X on valmistautunut niihin. Kirjoitusten jälkeen on aika perehtyä pääsykoemateriaaleihin. Oppilas X käyttää useita tunteja lukemiseen päivän aikana. TV-sarjat, illanvietot ja somen selaaminen jäävät vähemmälle. Elämä muuttuu miltei luostarimaiseksi.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson high school

Pääsykokeiden aika koittaa. Oppilas X on valmistautunut, ja kykenee vastaamaan vaadittuihin kysymyksiin. Tulosten tullessa julki selviää, että oppilas X on saanut opiskelupaikan. Opiskelu jatkuu, mutta kahta haasteellisempana. Oppilas X:lle hahmottuu opiskeluvuosien aikana ala, jossa hän haluaa työskennellä. Hän luo opiskelunsa aikana suhteita työpaikkoihin ja hankkii parhaansa mukaan työkokemusta. Ennen pitkää hän valmistuu, ja saa pian unelmiensa työpaikan.

Tarina osoittautui pitkäksi, mutta osoittaa ettei se ”hyväpalkkainen unelmatyö” vain lennähdä monenkaan nenän eteen.

Työmäärä ja vastuu
En tiedä millaista johtajan työ on, mutta luulenpa että työaikoja ei aina ole. 17 vuotta takaperin johtaja tarkoitti minulle itsekeskeistä k***päätä, joka itse vei rahat tekemättä mitään, kun muuta raatavat orjatyövoimalla. Valitettavasti tällaistakin tapahtuu, mutta Suomessa kenties vähemmän. Toivon niin? Käsitykseni suuremman yritysen tai muun vastaavan johtajasta on seuraavanlainen: Johtajan tulee olla tavoitettavissa, myös mahdollisena loma-aikana. Työt voivat seurata kotiin, jos eivät paperilla niin korvien välissä. Vastuuta on paljon, ja johtajan tulee tuntea työmaansa hyvin. Johtajan tulee huolehtia alaistensa riittävistä palkoista ja työoloista. Hyvä johtaja vierailee riittävän usein työntekijöiden keskuudessa, ja kuuntelee heitä.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson panic

Juristin käyttämän tiedon on perustuttuva lakipykäliin, jolloin hänen on tunnettava ne erittäin hyvin. Tuomarin puolestaan ei voi tehdä päätöksiään oman mielensä mukaan, vaan hänen on tulkittava juristien työn tuloksia, ja sovellettava niitä noudattamaan lakipykäliä. Pahoittelen jos käsityksen meni pahasti metsään. Hammaslääkäri taas ei voi tehdä juurihoitoa ”jotenkuten”, eikä myöskään arvioida purentaa planeettojen asennon mukaan. Yhteenveto: Jokaisella ammattiryhmällä on suuri vastuu, ja virheiden seuraukset voivat olla todella ikävät.

Onko vihaaminen ja kadehtiminen tarpeen?
Harvempi näiden hyväpalkkaisten ammattien edustaja on tuosta noin vain saanut kaiken. Jokainen on jo varhain tehnyt työtä ammattinsa ja tulotasonsa eteen. En todellakaan yritä tekstini kautta haukkua ”tavallisia duunareita” laiskoiksi. Kuten moni varmaan on käsittänytkin, olen opiskelija, ja siitä voi päätellä miten rikasta porukkaa edustan. Vaikka en taloudellisesta tilanteestani halua tämän tarkemmin avautua, minun tuskin tarvitsee todistella etten ole miljonääri.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson panic

Klisee tai ei, jokaisen alan työntekijää tarvintaan. Valitetettavasti palkat ovat erilaiset, ja on täysin ymmärrettävää, että nuo ”hyväpalkkaisen duunin” tekijät ovat kateuden ja jopa vihan kohde. Olen itse kasvanut vihaamisvaiheen ohi viimeistään siinä vaiheessa, kun ymmärsin että palkan eteen todellakin tehdään jotain. Tottakai olen tietoinen, että on olemassa lukuisia ammatteja joissa työtä saa tehdä runsaasti mutta pienellä palkalla. Ottaen huomioon työn vaativuuden ja henkisen kuormittavuuden, esimerkiksi sairaanhoitajien palkkoja olisin erittäin valmis nostamaan.

Mutta jos ajatellaan ammatteja jotka mainitsin, niihin liittyvä työ alkaa monilla jo varhain. Se, että työstä saa enemmän palkkaa, tarkoittaa usein myös suurta työmäärää, vaativuutta ja vastuuta. Toki jokunen poikkeus löytyy lähes aina.

Voisin vieläkin kritisoida ns. rikkaita, mutta olen todennut sellaisen turhaksi. En ollut koskaan erityisen tavoitteellinen oppilas, vaikka pyrinkin sellaiseen ns. hyvään todistukseen. Minulla ei ollut teini-ikäisenä selkeää toiveammattia, eikä myöskään palavaa halua menestyä. Kun tarkemmin mietin, en koskaan ole ollut johtaja -tyyppiä, vaikka osaankin komennella vähän liiankin hyvin. Toisaalta en ole koskaan haaveillut olevani rikas.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson rich

Olen ollut sellainen ”perushyvä” koulussa, harrastuksissa, ja näin ollen ”perushyvät” tulot ja elämäntyylit sopivat minulle mainiosti. Toki olisi kiva jossain vaiheessa matkustella kerran vuodessa ja omistaa auto, ehkä asuntokin. Mutta näidenkään ei tarvitse olla napattu mistään luksus -elämäntyylistä. Tavallinen kelpaa hyvin! En koskaan ole ymmärtänyt sitä, mikä ihmeen pakkomielle ihmisillä on loppuvuodesta seurata toistensa palkkoja. Jos elämä sujuu juuri sillä tulotasolla missä on, miksi väkisin lietsoa kateutta ja lopulta maksimaalista v***tusta? Jos niiden ns. perusasioiden turvaaminen on mahdollista, miten yksi ylimääräinen vuosituloissa todellisuudessa näkyisi? Todennäköisesti eroa ei huomattaisi, mutta kateus nostaa rahasumman tähtitieteellisiin lukemiin.

Kuvahaun tulos haulle homer simpson enjoy


Jospa siis keskittyisimme arvostamaan itseämme ja toisiamme niin, että rahakysymykset jäisivät edes hetkeksi ulkopuolelle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti